Ajankohtaista: arkisto vuodelta 2010 

ETUSIVU
Yhdistys
Ajankohtaista
Maatiaiskasvit
Maatiaiseläimet
Perinnemaisemat
Siemenvälitys
Maatiainen-lehti
Paikallistoiminta
Liity jäseneksi
Kuva-arkisto
Arkisto
Linkkejä
Yhteystiedot

Takaisin
edelliselle sivulle



JOY

Mukana myös Maatiainen ry


Maatiaisella on nyt myös Facebook-ryhmä!


Jäsenten ilmoituksia:

Lampaita tarjolla uhanalaisten Ahvenanmaan saaristolampaitten säilytystyöstä kiinnostuneille sijoitukseen tai myyntiin. Sopivat myös mainiosti maisemanhoidossa laidunnukseen.
Dina Samaletdin
Tel. 050 5555143

 

Tällä sivulla ovat arkistoituna Maatiaisen järjestämät tapahtumat ja muut Ajankohtaissivun tiedotteet vuonna 2010.


Vuoden 2010 tapahtumia:

Ellei paikkaa mainita, tilaisuudet pidetään yhdistyksen toimistolla.


Maatiaispuutarhurin kasvivalokuvauskurssi

Torstaina 14.1.2010 kello 18.00 - 20.00 Kasvivalokuvauksen teoriaosa:  Laskeudutaan maan tasalle kun kuvataan kukkia. Miten prosessoidaan ihanat puutarhanäkymät biteiksi ja muistoiksi? Kuvankäsittely ja valokuvaus -ilta on suunnattu laajalle kohderyhmälle havainnollisella ja inspiroivalla kuvituksella puutarhasta, jossa vieraillaan myöhemmin keväällä.

Ampiainen ruusunkukassa
Kasvikuvaaja saattaa kohdata myös uteliaita ötököitä


Turussa tapahtuu:

Sunnuntaina 24.1.2010 kello 13.00 Koroisten kahvilassa kokoonnumme pohtimaan alkaneen vuoden toimintaa. Suunnitteilla on kaikenlaista mukavaa. Lisätietoja sähköpostilla:


Orvokkien ilta

Torstaina 4.2.2010 kello 18.00
Pentti Alanko näyttää kuvia ja kertoo tarkemmin suomalaisten rakastamista orvokeista.


Vuoden perinnemaisema Paimion Askalassa

Maatiainen ry on valinnut vuoden 2010 perinnemaisemaksi Paimiossa sijaitsevat Askalankosken kedot ja niityt. Valinnan perusteena ovat alueen monipuolisuus sekä alueen pitkäaikainen hoito ja ylläpito vapaaehtoisvoimin. Paimion seudun ympäristöyhdistys on tehnyt merkittävää työtä alueen arvojen palauttamiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Lue lisää lehdistötiedotteesta.


Luento Lähiruoasta

Torstaina 18.2.2010 kello 18.00 Pasilan kirjastossa, Rautatieläisenkatu 8, 00520 Helsinki. Naturopaatti ja homeopaatti Airi Rekilä-Aaltonen pitää esitelmän lähiruoasta ja esittelee uuden  kirjansa Syö itsesi suomalaiseksi. Hän on pitänyt kursseja aiheesta vuodesta 1988. Hänen nykyinen kurssipaikkansa on nimeltään Perinnepirtti Hirvensalmella.


Kosketa lehmää

Lähde tutustumaan Jouko Helanderin kyyttölehmiin
 lauantaina  20.02.2010 Lopen Pappilanpuiston maatilalla 
Nyynäistentie 35 Jokiniemi
(n. 3 km Lopen kirkolta itään).

Kyytöt tulevat pihalle, jos sää sallii. Kylmällä ilmalla päästään pienissä ryhmissä tutustumaan navettaan, jonne on syntynyt paljon pikku vasikoita. Tapahtumaisäntänä Ilmari Majuri. 
Ravintolasta voi ostaa lähiruokaa, pikkusuolaista, kahvia ja leivonnaisia.
Tilaisuus avoinna kaikille klo 10-16. Ei pääsymaksua, ei ilmoittautumista.

Bussiyhteys Helsingistä: Hämeenlinnan bussi Kampin linja-autoasemalta klo 9.30, perillä Jokiniemen pysäkillä n.10.43. Pysäkiltä kävelymatkaa tilalle on 200 m. Paluubussi Lopelta klo 15.15, Helsingissä 16.55. Tarkemmat tiedot reitistä ja aikataulusta: www.matkahuolto.fi.

Lisätietoja:
Hannu Heikkinen p. 050-5305602
www.pappilanpuisto.net

Yhteistyössä Pappilanpuisto ja Maatiainen ry.
Tervetuloa!


Orvokkien ilta

Torstaina 4.3.2010 kello 18.00 (huom: aika muuttunut!)
Pentti Alanko näyttää kuvia ja kertoo tarkemmin suomalaisten rakastamista orvokeista.

Orvokit


Turussa tapahtuu:

Puutarhan kevät Turun messukeskuksessa 9.-11.4.2010. Maatiainen on mukana messuilla omalla osastollaan. Lisätietoja myöhemmin. Messutalkoisiin halukkaat Turun seudulta voivat ilmoittautua Tapani Nurmiselle:

Käy myös Varsinais-Suomen paikallistoimintasivulla.


Luonnonvarojen kestävä käyttö - luento ja lyhytelokuva Nautavaellus

Torstaina 15.4.2010 klo 17.30 -19.30 Pasilan kirjaston auditoriossa, Kellosilta 9, Helsinki.

Professori Mauri Åhlberg luennoi Unescon julistaman biodiversiteettivuoden merkityksestä. Luennon jälkeen esitetään Lasse Naukkarisen lyhytelokuva ”Nautavaellus”, joka kuvaa suomenkarjan vaellusta Siilinjärveltä Helsinkiin kesällä 1988. Karjamarssin toimeenpanijana oli kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä, mutta kulkue keräsi matkan varrelta mukaansa muitakin samanmielisiä. Lehmämarssi oli kannanotto suomenkarjan säilyttämisen puolesta. Elokuvan
kesto: 28 min. Vapaa pääsy.
Yhteistyössä: Pasilan kirjasto, LuontoPortti, Maatiainen ry


Jälleen järjestetään
Omenapuiden varttamistyöpaja Kirkkonummella 24.4.2010

Tule harjoittelemaan varttamista! Saat mukaasi 3 itse varttamaasi omenapuun tainta kestävistä maatiaislajikkeista. Kurssi järjestetään Kirkkonummella  lauantaina 24.4.2010 kello 12–17. Opettajana toimii Kaj Simberg (p. 040-569 5566). Ilmoittaudu 16.4. mennessä: tai 09-477 5331. Kurssille mahtuu 30 osanottajaa. Kurssin hinta on 30 €.  Tilinumero 405500-114419. Lue lisää!


Hyviä tyrniyksilöitä kaivataan!

Sanna Kauppinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Mikkelin toimipisteessä etsii viljelyn kannalta potentiaalisia tyrniyksilöitä kenttäkokeeseen Mikkeliin ja Etelä-Pohjanmaalle.
Lue lisää (pdf-tiedosto)!


Kasvien lisäyskurssi Kirkkonummella 8.5.2010

Kurssilla tutustutaan kaikkiin perinteisiin kasvienlisäysmenetelmiin, joita kotipuutarhuri voi soveltaa. Lisätietoja kurssin vetäjältä Kaj Simbergiltä p. 040-569 5566.

Kurssi järjestetään Kirkkonummella lauantaina 08.05.2010 kello 12.00-17.00. Ilmoittaudu: 30.4.2010 mennessä: tai 09-477 5331. Kurssin hinta on 30 €, mukaan mahtuu  20 osallistujaa. Tilinumero 405500-114419.

Talo tarjoaa kahvia ja voileipiä. Varaa mukaan maastokelpoiset jalkineet sekä työkäsineet, esimerkiksi kumihanskat.

Sijainti: Tarha sijaitsee Myllykylässä noin 5 km Kirkkonummen keskustasta. Yleisillä kulkuneuvoilla ei pääse paikalle, pyrimme järjestämään yhteiskuljetuksen. Kokoontuminen on Kirkkonummen asemalla kello 12.05. 


Varsinais-Suomen maatiaiset

kokoontuvat seuraavan kerran äitienpäivänä 9.5. kello 13 Koroisten
kahvilassa Turussa (katso kartalta). Erityisesti puhutaan Koroisten palstamme hoidosta, mutta kaikki muutkin aiheet ovat luvallisia. Kahvilan seinustan japaninmagnolia saattaa kukkia.


Varsinais-Suomen maatiaiset

osallistuvat Kuralan Kylämäen puutarhapäivään torstaina 20.5. Taimitori aukeaa klo 16 ja klo 18 FL Helena Soiri-Snellman kertoo Ruissalon vanhoista huvilapuutarhoista Kylämäen kahvilassa.
Katso kartalta Kylämäen sijainti.


Varsinais-Suomen maatiaiset

yrittävät istutella sipuleita ja kylvää siemeniä Koroisten palstalle torstaina 27.5. kello 17 alkaen. Kartta löytyy yllä olevasta linkistä. Palsta on kahvilan pihalta joelle päin katsoen vasemmalla puolella navetan takana. Jos eksyt matkalla, soita 0400 653 707 (Keijo Luoto).


Maatiaisen kevättaimipäivä

perjantaina 28.5.2010 klo 12–18

Taimipäivänä on mahdollisuus vaihtaa, ostaa ja lahjoittaa taimia. Tarjolla on hyvä valikoima koriste- ja hyötykasvien vanhoja lajikkeita ja kantoja. Voit tuoda myös myös puita, pensaita ja kukkasipuleita. Valikoima vaihtuu päivän kuluessa. 

Tuo taimet mieluiten ruukutettuina. Ruukutus kannattaa tehdä jo kaksi viikkoa aikaisemmin, silloin taimet ehtivät toipua ylöskaivamisen aiheuttamasta stressistä ja kestävät paremmin taimipäivän tuoksinassa. Hyvä idea on myöskin merkitä helatorstaiviikonloppu kalenteriin ja kutsua silloin maatiaisystäviä ruukutustalkoisiin. Varusta jokainen ruukku nimilappuliuskalla, tämä helpottaa taimipäivien sujuvuutta. Epäselviä lajeja tunnistetaan yhdessä.

Taimipäivä pidetään Maatiaisen toimiston sisäpihalla (käynti porttikäytävästä) Stenbäckinkatu 8, Töölössä. Toimistolla voi nauttia yhteisen pöydän ääresssä  kahvia tai teetä sekä napostella suolaista ja makeaa purtavaa, pientä maksua vastaan.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!


Villivihannesten hapatuskurssi

4.-6.6. Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa, Hämeenkyrössä.
Villivihannesten hapatuskurssilla perehdytään käytännönläheisesti luonnonvaraisten tai monivuotisten viljelykasvien maitohapposäilöntään. Kyseessä on eräs vanhimmista ihmisen käyttämistä säilöntämenetelmistä ja vielä 1800-luvun lopulla Suomessa on hapatettu talviravinnoksi mm. nokkosen, horsman, vuohenputken ukonputken ja ohdakkeiden versoja.

Vetäjänä on Ossi Kakko, jolla on erittäin laaja tietämys villivihanneksista sekä niiden ravintosisällöstä, -käytöstä ja rohtokäytöstä. Kurssilla tehdään myös oma villivihanneshapatepurkki. Lisätiedot: www.frantsilanhyvanolonkeskus.fi / Aija Lento 040 – 591 8742.


Puutarhan avoimet ovet Helsingin Vartiokylässä

torstaina 10.6.2010 kello 18-20, Keltanotie 14, 00900 Helsinki. Puutarha sijaitsee aivan Itäkeskuksen lähellä, sinne on helppo tulla metrolla. Valitse Puotilan metroasemalla Vanhanlinnantorin puoleinen uloskäynti ja astu tien yli Arhotielle. Arhotieltä erkanee oikealle Keltanotie. Kohteessa on punainen puutalo ja pihalla isoja havupuita. Autolla tullessasi aja Vanhanlinnantien ja Kukkaniityntien kautta. Puhelin on 040 762 3438, jos meinaat eksyä.

Kärhöjä Keltanotiellä


MTT:n jokavuotinen Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman kesäpäivä pidetään 19. – 20. kesäkuuta 2010 Lopen Pappilanpuistossa. Kesäpäivän ohjelma alkaa lauantaina 19. päivä klo 12. Ennakkoilmoittautumiset 10. kesäkuuta mennessä s-postilla outi.kasari@mtt.fi tai puh. (03) 4188 3605. Kanapäivään osallistuminen on maksutonta.


Perinnemaisemajuhlat Askalankoskella - vieraatkin tervetuloa!

Maatiainen ry luovuttaa Vuoden perinnemaisema -kunniakirjan Paimion seudun ympäristöyhdistyksen leiritalon pihalla keskiviikkona 21.7. klo 15. Näyttelytilassa valokuvanäyttely
Askalankosken maisemasta ja hoitotoimista. Tervetuloa yhteiseen ilonpitoon tummatulikukkien laaksossa.

Tässä karttalinkki, jota seuraamalla pääsee Askalan parkkipaikalle.

Askalan leiritalo


Vuoden 2010 maatiaismatkat:

Toukokuussa 2010 maatiaiset matkaavat Bulgariaan ja heinä-elokuun vaihteessa tehdään kotimaanmatka Tampereen seudulle. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet!


Nyt keräämään siemeniä!

Siementen keräyssesonki on kohta parhaimmillaan. Kerätkää erityisesti LUONNONKASVIEN siemeniä. Ne ovat erityisen haluttuja, kuten ahomansikka ja ahdekaunokki. Köynnöspinaatin siemeniä on kaivattu paljon, joten köynnöspinaatin siemeniä toivotaan erityisesti lähetettävän Maatiaisen siemenvaihtoon. Lue lisää Siemenvälitys-sivulta.

... ja kylvämään: ajankohtaista kylvettävää heinäkuussa: pionit, kullerot ja kurjenmiekat

Pioneista suosittelemme erityisesti komeita ja hyväntuoksuisia kiinanpioneita (Paeonia lactiflora) kylvettäväksi heinäkuussa. Ajankohtaista kylvettävää ovat myös kostean muhevan multamaan iirikset, mm. siperian- kauno ja kirjokurjenmiekat. Tuoreessa kosteassa mullassa viihtyvät lisäksi  kullerot, ja niidenkin suositeltava kylvöaika on heinäkuussa.

Hämäläiset maatiaiset koolle Frantsilaan 31.7.2010

Maatiaisen Hämeen paikallisryhmän jäsenet ja sellaiseksi aikovat kutsutaan 31.7.2010 noin kello 17.00 Frantsilan yrttitilalle ja hyvinvointikeskukseen nauttimaan yhteisestä illanvietosta Maatiaisen kotimaanmatkalaisten kanssa.  Matka suuntautuu tänä vuonna Hämeeseen ja siitä enemmän Annen matkatiedotteessa. Suunnitelman mukaan ruokailu Frantsilassa on noin 17.00. Paikan esittely ja yrttipolkuun tutustuminen ovat kello 18.00. Kello 19.00 alkaen on sauna. Saunan jälkeenkin kesäillassa voi jatkaa tutustumista yrttipolkuun ja muihin Maatiaisen jäseniin!

Kevyt, mutta täyttävä kasvisillallinen Frantsilassa sisältää keiton, salaatit, leivän, kahvin ja teen (8 €, yrttisauna 10 €). Yrttiteen yhdistys tarjoaa Hämeen seudun maatiaisille, jotka tulevat paikalle. Mahdollisuus solmia kontakteja paikallistoiminnan suunnittelua ja toteuttamista varten. Ilmoittautumiset 15.7. mennessä erkki.lehtimaki (at) kolumbus.fi tai tai puh. 09-477 5331. Toimistolta tarkistetaan tätä varten heinäkuussa sähköpostiliikenne ja puhelinviestit.


Maatiaisen syystaimipäivä

perjantaina 10.9.2010 klo 12-18 Stenbäckinkatu 8, Helsinki

Tule tekemään syksyn taimihankinnat yhdistyksen perinteisestä syystapahtumasta. Paikka on jo  monelle tuttu, rauhallinen Maatiaisen ”toimisto/siemenmyymälän” takapiha (käynti porttikongista).

Tuo kaikenlaisia, hyviä ja kiinnostavia taimia, perennoita, hyötykasveja, kukkasipuleita, pieniä puita ja pensaita. Niin tuovat muutkin ja siksi valikoima vaihtuu päivän kuluessa. Meiltä saa myös kotimaisia siemeniä syyskylvöihin.

Taimipäivänä taimia vaihdetaan periaatteella ”tuo tullessas, vie mennessäs”. Kun tuot meille taimia, ruukuta ne ja varusta nimilapuilla. Ruukuta kasvit jo mieluiten 2-3 viikkoa etukäteen, jos mahdollista (noin 19.8) Jos laji on epäselvä, yritämme selvittää.

Toimistolla on mahdollisuus yhteisen pöydän äärellä nauttia kahvia ja teetä ja napostella purtavaa, suolaista ja makeaa, pientä maksua vastaan.


Perinnekasvipäivä

Lauantaina 11.9.2010 kello 12-16 Seurasaaressa

Ohjelmassa esitelmä, sadonkorjuuta ja maatiaiskasvien esittelyä.
Järjestäjät: Maatiainen ry, Seurasaaren ystävät ry ja Seurasaaren ulkomuseo.


Minun puutarhani

Keskiviikkona 6.10.2010 kello 18.00 alkaen

Sarja, jossa Maatiaisen jäsenet kertovat ja näyttävät kuvia puutarhastaan, jatkuu.
Siirtolapuutarhalainen Maija Manninen kertoo omasta puutarhastaan Helsingin Ruskeasuolla valokuvien kera. Tervetuloa katselemaan kesäisiä kuvia talven keskellä ja vaihtelemaan puutarhavinkkejä.


Kasvinsuojeluilta 

Keskiviikkona 13.10.2010 kello 18.00

Pentti Alanko kertoo kasvinsuojelusta.
Kasvit elävät ulkoisten olosuhteiden armoilla. Joskus säät suosivat ja toisinaan olosuhteet ovat kasveille sietämättömät. Stressaantuneella kasvilla on usein sille sopimattomat olot. Ihmisillä on vääriä käsityksiä kasvien suojelusta ja he haluavat usein liian helposti tuhota kärsivät kasvit, mutta eihän sairasta ihmistäkään heti mestata.
Tule kuulemaan lisää ja keskustelemaan!


Afrikan puutarhoista ja maasaiden karjanhoidosta

27.10 kello 18.00 Aune Kämäräisen kuvaesitelmä Tansaniassa näkemästään.


Ideointi-ilta

torstaina 11.11.2010  kello 18.00 alkaen

Hyvät jäsenet, tulkaa mukaan ideoimaan Maatiaisen toimintaa. Tervetuloa mukaan myös te, jotka haluatte osallistua näiden ideoiden toteuttamiseen. Kahvitarjoilu!


Maatiainen – Det lantliga kulturarvet ry:n syyskokous

järjestetään la 20.11.2010 alkaen 13.00

yhdistyksen toimistossa, jonka osoite on
Stenbäckinkatu 8, 00250 Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Aktiivinen Maatiainen-yhdistys tarvitsee hallitukseensa uutta verta. Ota yhteyttä ja tule syyskokoukseen. Hallituksessa on tekemisen meininki.

Kokouksen jälkeen katsotaan matkakuvia Maatiaisen Bulgarianmatkalta.

Tervetuloa!


ELMA Helsingin maaseutumessut
26.-28.11.2010 Helsingin messukeskuksessa.

Vuoden 2011 maatiaiseläin julkistetaan virallisesti ELMA  -maaseutumessuilla perjantaina 26.11.2010. Vuoden 2010 maatiaiseläin, tumma pohjolanmehiläinen (Apis mellifera mellifera) luovuttaa maatiaiseläimen tittelin seuraavalle vuoden maatiaiseläimelle. Maatiaisen osasto messuilla on 3c10, osaston läheisyydessä on herbaarionäyttely rohdoskasveista. Lisäksi messuilla on Dina Samaletdinin ahvenanmaanlampaita. Katso Maatiaisen tarjoama ohjelma pdf-tiedostosta.

Eläimistä, kasvioista, eläinlääkintään perinteisesti käytetyistä rohdoista ja talkoista kiinnostuneet Maatiaisen jäsenet toivotetaan tervetulleiksi messutalkooryhmään ja kaikki jäsenet messuille! Toistaiseksi avoinna on paikka näyttelemiseen taipuvaiselle aikuiselle tai lapselle, joka haluaa pukeutua mehiläisasuun. Ilmoittaudu


Siemeniä syyskylvöihin!

Röykkiökaupalla siemeniä on tullut Maatiaisen siemenpakkaamoon.
Nyt voitte tilata Maatiainen -lehden 3/2009 sivuilla 38-39 mainittuja lajeja. Luettelo löytyy myös tästä. Tarjolla on erityisesti lajeja joiden itävyys on parhaimmillaan tuoreena. Pioneja, liljoja, väinönputkea, tuoksuorvokkia ja vuokkoja. Lisäksi saatavilla talvivalkosipulin itusilmuja, pähkinäpensasta, saksankirveliä ja ensi vuoden maatiaiskasvia - lipstikkaa. Nämä kaikki siis tuoreesta, vuoden 2009 sadosta.
Syksy on hyvää aikaa perustaa kukkamaa. Liljojen itusilmut voi laittaa maahan niin kauan kuin maa on sulaa. Pioneille ja iiriksille kannattaa tehdä ensin 3 kuukauden lämpökäsittely. Vuodenvaihteessa ruukut laitetaan viileään, jopa lumihankeen 3 kuukaudeksi. Lisätietoja kylmäkäsittelystä löytyy Siemenluettelon (2009) sivuilta 3 ja 31.

Tilaukset osoitteeseen: Pirkko Kukkola, Turuntie 500, 31500 KOSKI TL tai sähköpostilla laittakaa silloin viestin aiheeksi Maatiaisen siementilaus.

Suurkiitokset kaikille loistaville kerääjille!
Hyvää syksyä kaikille!

Lue myös vuoden 2009 siementen keruuohjeet!


MUISTELLAANPA VIELÄ MENNYTTÄ VUOTTA:

24.10.2009 Maatiainen juhli 20-vuotista taivaltaan

Katso kuvia juhlapäivän tapahtumista!

Miina Äkkijyrkkä


Kuka tarvitsee muuntogeenisiä kasveja Suomeen? 

Maatiainen ry on antanut Maa- ja metsätalousministeriölle lausunnon lakiluonnoksesta, joka koskee muuntogeenistä kasvintuotantoa sekä muuntogeenisen, tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon rinnakkaiseloa. Tutustu lausuntoon!


Etsintäkuulutus

MTT yhteistyökumppaneineen etsii vanhoja maatiaiskasvikantoja. Lue lisää hankkeesta.


Katso Maatiaisen toimintasuunnitelmaa vuodelle 2009. Kun suunnitellut tapahtumat varmistuvat, tieto niistä tulee tälle sivulle. Myös vuoden 2010 toimintasuunnitelma on jo valmis (pdf-tiedosto).