Vuoden maatiaiskasvi 2019

Vuoden maatiaiskasvi on paratiisililja. Valkoisilla kukkatertuilla kukkiva perenna oli suosiossa erityisesti 1920–30-luvuilla, mutta nykyään sitä näkee puutarhoissa harvoin. Kärsivällinen puutarhuri arvostaa hitaasti kasvavaa paratiisililjaa, joka ei vauhtiin päästyään juuri kaipaa hoitoa.

Joskus ihmettelee, miksi niin monia upeita puutarhakasveja näkee vain harvoin puutarhoissamme. Yksi harvinaisuuksista on paratiisililja, Paradisea liliastrum, ruotsiksikin paradislilja. No, eipä sitä ole omassa pihassanikaan, mutta puuttumiselle on syynsä: paratiisililja ei ole runsasmultaisen liejusavimaan kasvi. Luonnossa se kasvaa eteläisessä Euroopassa varsin kuivilla, aurinkoisilla ja kalkkipitoisilla kivennäismailla. Melkein voisi ihmetellä, että se on eteläisestä kotiseudustaan huolimatta meillä talvenkestävä, kuten ovat sitä muistuttavat, niin ikään runsaasti kukkivat, mutta pienikukkaisemmat tähkä- ja haarahietalilja (Anthericum liliago ja A. ramosum).
Aiemmin paratiisililjaakin pidettiin hietaliljana ja se tunnettiin nimellä Anthericum liliastrum. Se kuului ennen liljakasveihin (Liliaceae), mutta kuten monet kasvit, sekin on saanut vaihtaa heimoaan. Paratiisililja kuuluu nykyään parsakasvien heimoon (Asparagaceae), johon kuuluvat myös hietaliljat.

Riku Kasterinne oli paratiisililjan ihailija, sillä hyllystä kaivamassani Kodin kukkastarha -kirjan toisessa painoksessa (1929) hän kirjoittaa ”komeasta ruoholiljasta” sattuvasti: ”…on verrattoman kaunis ja lisäksi täydellisesti talvenkestävä, eikä saisi puuttua mistään puutarhasta; se on ensiluokkainen ryhmäkasvi ja leikatut kukat ovat mitä suuriarvoisimpia maljoissa.”
Saman kirjan viimeisessä eli neljännessä painoksessa vuodelta 1951 Kasterinne lisää, että paratiisililja on ”…rehevävartinen, sipuliton liljakasvi, joka parina viime vuosikymmenenä on alkanut tulla tunnetuksi ja jota on nyttemmin saatavissa useimmista taimistoistamme”. Tosin valitettavasti ei enää…

Paratiisililja kasvaa yleensä noin puolimetriseksi, monivartiseksi kasviksi. Viljelyssä on toisinaan myös isokukkaista ’Major’-lajiketta. Paratiisililja on jalostamaton luonnonperenna, joten se ei tarvitse jakamista eikä uudelleen istuttamista, kunhan sille on löytynyt sopiva kasvupaikka. Paratiisililja näyttää viihtyvän aurinkoisella paikalla hyvin, mutta kovin laihassa maassa se kukkii niukasti ja jää harvavartiseksi.

Pentti Alanko, teksti

Kokemukseni paratiisililjan kasvattamisesta

Kylvin ensimmäiset paratiisililjani noin 10 vuotta sitten. Tein kylvöksen loppusyksyllä ruukkuun, jonka säilytin talven ajan ulkona lumen suojassa. Silloin riitti reilusti lunta koko talven. Itäminen keväällä oli melko hidasta, pieniä heinämäisiä piippoja ilmestyi alkukesällä. Ensimmäisenä kesänä ne eivät juuri kasvaneet sen isommiksi, mutta loppukesällä kun istutin taimet maahan, huomasin juurten olevan melko kookkaita maanpäälliseen osaan verrattuna, kohtalaisen paksuja ja vaaleita. Lehdet kuihtuivat jossain vaiheessa loppukesällä, ne eivät siis säily vihreinä syksyyn saakka. Seuraavana kesänä lehtitupsu oli jo isompi, mutta taimet eivät vielä kukkineet.

Lehdet tosiaan muistuttavat heinän lehtiä, joten kannattaa muistaa mihin on istuttanut taimet, ettei kitke niitä pois heininä! Kolmantena kesänä muutama taimi kukki yhdellä varrella, mutta eivät vielä kaikki. Paratiisililja on siis melko hidas kehittymään. Kestävä kasvi kyllä on, sillä siirtelin taimia usean kerran ja kaikki ovat säilyneet hengissä. Varsinainen komeasti kukkiva paratiisililjapenkki oli minulla vasta 5–6 vuoden kuluttua kylvöstä. Paikka on melko aurinkoinen, viettävässä rinteessä, jossa kasvualusta pysyy tuoreena. Lannoitan kompostimullalla keväisin. En ole huomannut paratiisililjan juurikaan kylväytyneen kasvupaikalle, mutta tämä saattaa johtua siitäkin, että kerään aina siemenet Maatiaisen siemenvälitykseen.

Pirkko Kukkola, teksti
Pirkko Kahila, kuva