Pihassa kasvavien varjoliljojen kukkia kerättynä ryhmäkuvaan. Sävyt ja kuviot vaihtelevat.

Varjolilja kasvaa alkuperäisenä luonnonkasvina valtavalla alueella Euroopasta Pohjois-Aasiaan. Esiintymisalue lähtee lännestä Portugalista kapeana vyönä, joka levenee Keski-Euroopassa ja jatkuu Venäjälle sekä pitkälle Siperiaan saakka, aina Mongolian kohdalle. Lisäksi varjolilja on kulkeutunut ihmisten mukana ympäriinsä, muun muassa tänne Pohjolaan. Selvää on, että näin laajalla alueella varjoliljasta on kehittynyt paikallisia muunnoksia, muotoja. Ne eroavat toisistaan jonkin verran, ja kasvitieteilijät ovat aikojen kuluessa kuvanneet ja nimenneet niitä. Nykyisissä liljakirjoissa mainitaan seuraavat varjoliljan muodot:

Lilium martagon var. typicum (syn. var. martagon) on perusvarjolilja, kaikkein tyypillisin ja yleisin muoto. Kukat ovat harmahtavan liilanpunaiset ja niissä on punaruskeita pilkkuja. Lehdet, varret ja kukkaperät ovat kaljut, siis karvattomat. Valtaosa Suomessa kasvavista varjoliljoista on tällaisia.
– var. albiflorumin valkoisissa kukissa on punaisia pilkkuja. Tätä muotoa on löydetty ainakin Balkanilta ja Saksasta. Tällainen varjolilja voi ilmestyä eli kasvaa siemenestä periaatteessa mihin tahansa kasvustoon, jossa on puna- ja valkokukkaisia varjoliljoja.
– var. album, puhtaanvalkokukkainen varjolilja, on tunnetuin ja laajimmalle levinnyt varjoliljan erikoismuoto. Lehdet ja varret ovat raikkaanvihreät. Kukissa on keskellä vihreä alue, kapea tai leveämpi.
– var. flavidum, kellertäväkukkainen varjolilja, on suurharvinaisuus. Muutama havainto on kirjattu aikoinaan muun muassa Saksan Baijerista. Myös kaukana Etelä-Siperiassa on raportoitu kasvavan keltasävyisiä varjoliljoja.
– var. cattaniae (syn. var. dalmaticum) on dramaattisen tummakukkainen varjolilja. Kukat ovat niin tumman viininpunaiset, että ne näyttävät mustilta illalla ja pilvisen päivän valossa. Pilkkuja ei ole. Lehdet ovat tummanvihreät ja varret niin ikään tummat tai joissakin liljayksilöissä lähes mustat. Osassa kasveista on tiheäkarvaiset varret ja nuput. Tätä muotoa tavataan Balkanilla. Parisataa vuotta sitten muuan aatelisrouva Maria de Cattani kasvatti näitä varjoliljoja puutarhassaan Dalmatiassa, tuolla tarunhohtoisen historiallisella seudulla, joka sijaitsee nykyisessä Kroatiassa.
– var. sanguineo-purpureum esiintyy samalla alueella kuin edellinen ja muistuttaa sitä, mutta viininpunaisissa kukissa on pilkkuja.
– var. hirsutum (syn. var. pubescens) on, arvasitte oikein, karvainen varjolilja. Tällaista varjoliljaa kasvaa Alppien eteläosissa. Keväinen uusi kasvu näyttää villavalta, ja myöhemmin varsissa, lehtien alapinnoilla ja nupuissa on tiheä karvoitus.
– var. pilosiusculum on niin ikään karvainen varjolilja. Sitä kasvaa Venäjällä ja Siperiassa. Varren korkeudessa ja kukkien punasävyissä on vaihtelua eri puolilla esiintymisaluetta. Karvoja on varsissa ja lehtien alapuolella, ja nuppujen valkoinen ”turkki” on erityisen silmiinpistävä.
– var. caucasicum kasvaa Kaukasuksen länsiosissa. Lehdet ovat lyhyet ja leveänsoikeat, varsi voi tulla yli kaksimetriseksi. Kukat eivät ole niin turbaanimaiset kuin varjoliljoilla yleensä vaan avoimemmat, väriltään ruusunpunaisen liilahtavat. Nuput ovat hyvin karvaiset.
– var. daugava (syn. var. koknese) on Latviassa Daugava- eli Väinäjoen varrella kalkkikivialustalla kasvava varjoliljan muoto. Varret voivat olla kaksimetriset, lehdet ovat tavallista leveämmät ja niiden alapinnalla on lyhyttä karvaa. Vaalean purppuranpunaiset kukat ovat erityisen kippuraiset.
– var. plenum, kerrannaiskukkainen varjolilja, on erikoisuus, ja jos sen jostakin ulkomaisesta taimitarhasta onnistuu löytämään, hinta ei liene huokeimmasta päästä.

Kuten sanottu, Suomen varjoliljat ovat enimmäkseen tavallisinta punakukkaista perusmuotoa. Senkin kukkien punasävyissä ja kuvioinneissa on kiinnostavaa vaihtelua. Lisäksi meillä kasvatetaan valkokukkaista varjoliljaa. Osa kotimaisista varjoliljoista on karvaisia ja niiden kohdalla voikin miettiä, onko karvageeni tullut joskus Alpeilta vai Venäjältä. Veikkaan jälkimmäistä.

Var. cattaniae-varjoliljan kasvava kukkalatva näyttää tumman värin ja karvaisten nuppujen ansiosta yllättävältä, jopa hiukan pelottavalta.

Mistä saa varjoliljoja?

Naapureilta ja tuttavilta. Helpoin ja nopein tapa saada pihalleen varjoliljoja on pyytää sipuleita naapureilta tai vaikka nettikavereilta. Paras aika kaivaa sipulit maasta ja siirtää uuteen paikkaan on alkusyksy, sillä silloin siirrokkaat ehtivät juurtua mahdollisimman pitkälle ennen talven tuloa.

Siirto onnistuu syksyllä toki niin kauan kuin maa on sulaa. Syysmyöhällä istutetusta sipulista seuraavana keväänä kasvava varsi tahtoo mustua kesken kasvun. Tilanne voi äkkiseltään näyttää pahalta, mutta varren näivettymisestä ei onneksi ole suurta haittaa, sipuli vain laihtuu hieman. Sipuli käyttää ”varrettoman” kesän juurtumiseen, ja seuraavana vuonna lilja kasvaa taas normaalisti.

Hyvin viihtyvän varjoliljan suuret sipulit jakautuvat säännöllisesti, ja vuosien kuluessa maahan muodostuu ryväs, jossa voi olla parikymmentä sipulia. Silloin varsiakin alkaa olla niin tiheässä, että kukinta vähenee. On tullut aika nostaa sipuliryväs maasta, hajottaa ja istuttaa sipulit harvempaan – ja antaa ylimääräiset sipulit uusiin koteihin. Varjoliljat tekevät myös siementaimia runsain määrin, jos maa vain on sopivan muhevaa ja niukkaruohoista. Siementaimia on hyvä harventaa sekä poistaa paikoista, joihin ei haluta varjoliljoja – taimien ylimäärälle löytynee helposti ottajia.

Taimitarhoilta ja sipulinmyyjiltä. Varjoliljoja lisätään eräillä kotimaisilla taimitarhoilla, ei kovin yleisesti, mutta maksaa vaivan kysellä ja selata nettiluetteloita. Liljat myydään yleensä astiataimina eli ruukuissa kasvavina. Astiataimia voi hankkia ja istuttaa koko kasvukauden ajan.

Syksyisin tapaa olla varjoliljan irtosipuleita myynnissä muutamilla kotimaisilla myyjillä, tosin nämä sipulit ovat ulkomailta tuotuja. Nettiaikakaudella ei ole vaikeaa tilata varjoliljan sipuleita vaikka suoraan Hollannista, mutta kannattaa ensin käydä täkäläinen tarjonta läpi. Suomessa kasvaneita varjoliljoja saa hyvällä syyllä pitää kotimaisina maatiaiskasveina, ovathan ne lähes poikkeuksetta hyvin vanhaa perua.

Uusia varjoliljoja siemenistä

Ken haluaa paljon varjoliljan sipuleita vähällä rahalla, aloittaa kasvatuksen siemenistä. Aikaa tosin kuluu. Perimätiedon mukaan kylvöstä ensimmäiseen kukintaan kestää seitsemän vuotta. Jos vähän hyysäilee siementaimia, lannoittaa ja kastelee sopivasti, kasvatusaika lyhenee helposti parilla vuodella. Sitten kun takapihalla kukkii satapäinen varjoliljaniitty, kukaan ei muistele kuluneita vuosia.

Siementaimissa on vahva jännitysmomentti, sillä jokainen kasvi on omanlaisensa. Ilmestyy karvattomia ja karvaisia varjoliljoja. Kukissa on punaisen eri sävyjä, pilkkuja tai ei, vaihteleva määrä läiskiä ja kuvioita. Jos siemenet ovat peräisin valkokukkaisesta varjoliljasta, ainakin osa siementaimista on valkokukkaisia (ja loput punakukkaisia). Varjoliljayksilöt risteytyvät keskenään, kun kimalaiset kuljettavat siitepölyä kukasta kukkaan väreihin katsomatta. Siemenistä kasvaa sitten mitä kasvaa.

Varjoliljan siemenet itävät niin kutsutun pitkän kaavan mukaan. Kylvöksen täytyy ensin olla 2–3 kuukautta lämpimässä (noin huoneenlämmössä), sitten 2–3 kuukautta viileässä (1–5 asteessa), minkä jälkeen itäminen tapahtuu (puoli)lämpimässä.

Näppäräksi havaitun aikataulun mukaan on paras kylvää siemenet lokakuun lopussa sisälle kosteaan turvehiekkaseokseen esimerkiksi pakastusrasiaan tai karkkilaatikkoon (reiät pohjaan ja kansi päälle). Kylvös saa olla huoneenlämmössä marras-, joulu- ja tammikuun ajan. Mullan täytyy pysyä tasaisesti mukavan tuoreena, kansi auttaa siinä asiassa. Mullan pinnalla ei tapahdu mitään, mutta mullan alle kehittyy eräänlaisia minisipuleita. Helmi-, maalis- ja huhtikuuksi kylvörasia viedään jääkaappiin, kellariin tai ulos lumen alle. Vapusta alkaen kylvös saa olla ulkona hoidettuna ja vahdittuna, kansi pois päältä ja harso tilalle. Ilmojen lämmettyä mullasta työntyy soikeita pikkulehtiä, yksi lehti siementä kohti.

Tästä lähtien kasvatellaan taimia ja sipulit suurenevat vuosi vuodelta. Ensimmäisen kasvukesän jälkeen sipulit ovat pikkusormenkynnen kokoisia, silti jo tyypillisen keltaisia ja koostuvat pikkuisista suomuista. Ensimmäisenä syksynä on paras kumota juurtunut sipulipaakku pois kylvörasiasta ja upottaa kokonaisena maahan lavaan, kylvöpenkkiin tai muuhun sellaiseen paikkaan, josta taimet löytyvät jatkossakin eivätkä jää muun kasvillisuuden jalkoihin.

Toisena kesänä taimia pidetään silmällä ja hoidetaan sopivan maltillisesti. Jos taimet ovat kasvaneet mukavasti, jo toisena syksynä voi olla aiheellista nostaa sipulit maasta ja istuttaa harvempaan.

Ja näin kasvatus jatkuu vuodesta seuraavaan, kunnes sipulit ovat tarpeeksi suuria siirrettäväksi lopulliselle kasvupaikalle.

Varjoliljan siemeniä on saatavissa myös Maatiaisesta! Ks. Siemenluettelosta esim. 201-2 Varjoliljaniitty, 203-6 Kukkiva metsäpuutarha sekä 85-13- 18 alkaen useita vaihtoehtoja.

Maatiainen-lehdessä 2/2015 kerrotaan marhanliljoista, jotka on saatu risteyttämällä varjoliljoja mm. täpläliljan (L. hansonii) kanssa.

Teksti ja kuvat: Pirkko Kahila