Ruskeasuon siirtolapuutarha, Brunakärr koloniträdgård, on Helsingin vanhin siirtolapuutarha ja vanhin Suomessa, joka sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Puutarha perustettiin vuonna 1918 ja täyttää siis sata vuotta tänä vuonna.

Ruskeasuon siirtolapuutarha on Helsingin kaupungin yleiskaavassa vuonna 2002 merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi viheralueeksi. Se elää edelleenkin aktiivista elämää tarjoten 114 mökinomistajalle ja heidän perheilleen puutarhanhoitoa, rentoutumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Vierailijoille siirtolapuutarha tarjoaa mahdollisuuden virkistäytyä nauttimalla lähes kaupungin keskustassa sijaitsevasta ainutlaatuisesta, idyllisestä ja viehättävästä puistoalueesta.   

Historiaa

Siirtolapuutarha-aate tuli Suomeen Saksasta, Tanskan ja Ruotsin kautta 1900-luvun alkuvuosina. Tausta-ajatuksena oli, että erityisesti vähävaraisille perheille suodaan mahdollisuus päästä pois kaupungin pölystä ja epäterveellisestä ympäristöstä nauttimaan luonnosta ja terveellisestä puutarhatyöstä.

Ensimmäinen keskustelu siirtolapuutarhan perustamisesta Helsingin kaupunginvaltuustossa käytiin jo vuonna 1902, mutta idea ei saanut kannatusta. Eräs syy tähän oli se, että kokoontumisia ei katsottu suopeasti Suomen suuriruhtinaskunnassa. Asiasta keskusteltiin, ja ajatus pidettiin kuitenkin vireillä, kunnes Svenska Kvinnoförbundet i Helsingfors r.f. jätti kaupunginvaltuustolle 14.11.1915 anomuksen, jossa se pyysi lupaa aloittaa siirtolapuutarhatoiminta Laakson huvilatilan alueella. Sosiaalilautakunta puolsi hanketta, ja kesällä 1916 asemakaavaosasto ehdotti siirtolapuutarhan paikaksi Ruskeasuota, Läntiseltä Viertotieltä itään johtaneen sotilastien varrella sijaitsevaa Reijolan aluetta. Kaupunginvaltuusto päätti 4.6.1918 siirtolapuutarhan perustamisesta ja sosiaalilautakunnan ehdotuksen mukaisesti sen vuokraamisesta kolmelle yhdistykselle: Svenska Kvinnoförbundet i Helsingfors r.f., Ungdomsförbundet Fylgia ja Helsingfors Svenska Marthaförening. Alue oli siis alunperin ruotsinkielinen, ja vuonna 1959 perustetun hallinnoivan yhdistyksen, Brunakärr koloniträdgårdsförening rf, kieli on edelleenkin ruotsi. 

Kuva 1. Siirtolapuutarhan kartta vuodelta 1955, alue laajimmillaan, ennen uutta rajausta varikkoalueen rakentamisen johdosta.

Siirtolapuutarhan perustustyöt aloitettiin välittömästi puutarha-arkkitehti Bengt Schalinin toukokuussa 1918 laatiman asemapiirustuksen mukaan. Palstoja oli alussa 225. Alueen palstakorttelit olivat suorakulmaiset ja puutarhamajat rakennettiin Schalinin suunnitelman mukaisesti käytäviltä katsoen aina palstojen takareunaan, jotta puutarhapalsta avautuisi käytäville ja ohikulkijoiden katseille.

Siirtolapuutarhamajojen tyyppipiirustukset suunnitteli arkkitehti Runar Finnilä, ja ensimmäiset majat rakennettiin kesällä 1921. Majojen julkisivut ja pohjakaava muistuttavat Föreningen för Koloniträdgårdar i Stockholm -yhdistyksen 1910-luvulla käyttämiä tyyppipiirustuksia.  Julkisivumateriaalina oli piirustusten mukaisesti höyläämätön lauta, kattojen materiaalina oli paanu tai lauta. Pula-aikoina käytettiin rakennusmateriaalina kaikkea mahdollista puutavaraa, rakennuslevyjä ja erilaista kierrätysmateriaalia, muun muassa kuljetuslaatikoita Nikolajeffin autoliikkeestä. Rakennukset tuli maalata punaisiksi, harmaanruskeiksi tai harmaanvihreiksi, ja katot oli määrä sivellä tervalla tai punamullalla. Pinta-alat olivat 8–12 m². Majat oli tarkoitettu suojaksi säältä sekä paikaksi syödä eväitä ja säilyttää työkaluja, yöpyminen majoissa oli aluksi kielletty. Mökeille annettiin usein nimiä, joista monet ovat käytössä tänäkin päivänä: esimerkiksi Fridhem, Bergabo, Vitsippan, Tummen-mitt-i-hand, Trollebo.

Arkkitehti Signe Lagerborg-Steniuksen suunnittelema ja Kvinnoförbundetin sekä Marthaföreningenin rakennuttama kerhorakennus ”Storstugan” valmistui kesällä 1928 ja on edelleenkin, kauniine jugend-tyyppisine interiööreineen, aktiivisessa käytössä. Kerhorakennuksessa on tänä päivänä pystylimilaudoitus ja huopakate.

Puutarhasuunnittelija Elisabeth Koch piirsi useita esimerkkejä siirtolapuutarhapalstojen ja pienten omakotipuutarhojen jäsentämisestä ja istuttamisesta, muun muassa Marthaförbundetin kirjaan Hemträdgården, joka myös käännettiin suomeksi.

Vanhojen historiikkien, vuosilta 1928, 1968 ja 1998, mukaan viljelijöiden motivaatio oli vahva ja haasteet usein äärimmäisen hankalia. Suo piti ojittaa ja tehdä viljelyskelpoiseksi. Naapurissa sijainneen sikalan jätevedet hajuineen tulivat alueelle, mutta tähän kaupunki reagoi nopeasti ja kaivoi salaojia jo vuonna 1919. Sateisina kesinä alue kuitenkin tulvi, pakkastalvina omenapuut paleltuivat. Kovalla työllä, sitkeydellä, uhrauksilla ja puutarhakonsulenttien avustuksella vaikeudet voitettiin, ja sato oli usein huomattavan hyvä.

Kuva 2. Brunakärr koloniträdgård vuonna 1925. Majoja alkaa olla rakennettuna. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Vihannesten ja juuresten viljeleminen oli alkuvuosina keskeistä ja pulavuosina merkittävä lisä perheiden taloudessa. Puutarhanhoidon osaaminen oli alussa varsin puutteellista, mutta heti alueen perustamisen jälkeen viljelijöiden tukena oli kaupungin palkkaama puutarhaneuvoja, ensimmäisenä Ossian Lundén ja hänen jälkeensä vuodesta 1924 vuoteen 1955 Elisabeth Koch.
Nurmikon pitäminen oli alussa kielletty, pääosan palstasta piti olla hyötykäytössä, mutta myös koristekasvien viljely oli arvostettua. Siementen ja taimien saanti oli hankalaa, kaikesta oli pulaa. Siemenperunoitakaan ei ollut aina saatavilla; alussa viljeltiin kaalia, porkkanaa, lanttua, naurista ja punajuurta. Syyskesäisin osallistuttiin erityisesti 1930-luvulla, välillä hyvälläkin menestyksellä, puutarhajärjestöjen kansallisiin satokilpailuihin, ja siirtolapuutarhan sisällä parhaiten hoidetut palstat palkittiin (”för anordning och placering, sorturval, växtlighet, rensning, gallring, extra värdefulla grönsaker och totalintryck”).

Sota-aikana viljeltiin edelleenkin pääasiallisesti hyötykasveja, kylmistä talvista huolimatta usein hyvällä menestyksellä. Tupakkaa ”kessun” valmistamista varten viljeltiin myös, voikukkien juurista tehtiin ”kaffesurra” ja vadelmanlehtiä kuivatettiin teeksi. Kaupunki myönsi luvan pitää sikoja kaupungin metsäalueella ja kaneja, mikäli ne pidettiin häkeissä. Pommitusten aikana monessa mökissä asuttiin. Ilkivallan, murtojen ja varastamisen takia piti alueella järjestää vartiointia.  
Kaiken kovan työn ja uurastuksen ohella yhteisöllisyys oli tärkeää. Järjestettiin jokaviikkoisia työiltoja alueen kunnostamista varten: pystytettiin aitoja, kaivettiin kaivoja, kunnostettiin teitä. Varojen keräämiseksi järjestettiin juhlia ja erilaisia tilaisuuksia, esimerkiksi teatteriesityksiä yleisölle.

Kuva 3. Elisabeth Kochin ehdotus viljelypalstan rakenteeksi. Julkaistu Siirtolapuutarha-lehdessä vuonna 1935. Kuva: Museovirasto

Vuosien mittaan

Siirtolapuutarha perustettiin keskelle metsää kauas kaupungin keskustasta, joskin Haagaan menevällä raitiovaunulla pääsi portille asti alusta lähtien. Siirtolapuutarhaa ympäröivät nykyään länteen Nauvontien varrella olevat korkeat toimistorakennukset, pohjoiseen Helsingin kaupungin linja-autovarikko, itään keskuspuisto ja etelään Ruskeasuon asuinalue kolmikerroksisine asuinrakennuksineen.

Kuva 4. Vuonna 2016 otettu ilmakuva. Kuva: Ruskeasuon siirtolapuutarhayhdistys

Alueen nykyinen ilme on pitkälti yhteneväinen Bengt Schalinin ehdotuksen kanssa, vaikkakin alue on pienentynyt kaupungin tarpeiden mukaan. Vuosi 1958 oli erityisen raskas. Kaupunki otti haltuunsa alueen pohjoispuolelta maita linja-autovarikon rakentamista varten. Alueella sijaitsi 19 Svenska Kvinnoförbundetin mökkiä, jotka purettiin, poltettiin tai siirrettiin muualle, muun muassa siirtolapuutarhan säilyneen alueen puolelle. Kadunvarsi- ja naapuritonttien alustavien rakennustöiden vuoksi viisi mökkiä jouduttiin siirtämään alueen länsipuolelta vuonna 1962. Nauvontien ja sen varrella olevien toimistorakennustonttien asemakaavat vahvistettiin vuosina 2002 ja 2006, mutta rakennustöiden yhteydessä katualue siirtyi jo 1990-luvun alussa lähelle siirtolapuutarhan rajaa, jolloin suojaava viheralue kapeni ja syntyi jyrkkä rinne uuden kadun ja siirtolapuutarhan väliin. Siirtolapuutarhan alue on nykyisin kooltaan noin 52 200 m², josta viljelyspalstoja on noin 38 500 m².

Mökkejä ja palstoja on tänä päivänä 115 kpl, joista yksi on museomökki. Palstojen koko vaihtelee 135–680 m², keskimääräinen koko on noin 340 m². Brunakärr koloniträdgårdsförening rf hallinnoi aluetta ja vuokraa alueen Helsingin kaupungilta, vuokrasopimuksen päättymisvuosi on 2026. Mökinomistajat eli yhdistyksen jäsenet vuokraavat palstansa yhdistykseltä. Alue on kaupungin puisto, ja vierailijat ovat tervetulleita liikkumaan alueella; palstoille ei kuitenkaan saa mennä ilman mökinomistajan lupaa.

Alkuvuosina mökinomistajat olivat pääasiallisesti nuoria perheellisiä. Tänä päivänä asukkaiden ikä vaihtelee 29–97 vuoden välillä, keski-ikä on noin 63 vuotta. Lapsiperheitä on muutama; lapsiperheiden kiinnostus siirtolapuutarhuruuteen on viime vuosina ilahduttavasti kasvanut.
Yhteisöllisyys ja vanhat perinteet jatkuvat muun muassa talkoopäivien, jäseniltojen ja yleisölle suunnatun jokavuotisen kesäjuhlan muodossa. Varoja kerätään edelleenkin järjestämällä kirpputorimyyjäisiä ja arpajaisia.

Brunakärr koloniträdgårdsförening teki Helsingin kaupungille aloitteen alueen suojelemisesta asemakaavalla 2013, jolloin se hylättiin, ja uudestaan vuonna 2016. Käsittely on kesken.

Kuva 5. Lajirunsaus on suuri. Monet perinnelajit toistuvat puutarhasta toiseen. Vasemmalla tarha-alpi (Lysimachia punctata), harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), taustalla nukula (Leonurus cardiaca), keskellä piparjuuri (Armoracia rusticana), vieressä maitohorsma (Epilobium angustifolium), taustalla pieni väripilkku harmaakäenkukka (Lychnis coronaria); kaikki vanhojen puutarhojen kulttuurikasveja. Kuva: Camilla Rosengren.

Alueen rakennukset ja kasvillisuus inventoitiin vuosina 2014–2015 yhdistyksen rakennustoimikunnan toimesta vapaaehtoistyönä. Inventoinnissa on selvitetty maiseman piirteitä, siirtolapuutarhan aluesuunnitelman yleisratkaisua ja esitelty mökkien arkkitehtuurin yleispiirteet, väritys ja materiaalit; palstojen puutarhasuunnitelmat sekä puutarhoissa esiintyvä kasvillisuus.
Palstoista todetaan, että suurimmalla osalla pikku puutarhojen alkuperäiset suoralinjaiset muodot ovat säilyneet Elisabeth Kochin esittämien periaatteiden mukaisesti, mihin kuuluu yleiseltä käytävältä johtava suora, perennapenkkien rajaama, polku mökille ja mökin lähellä pensailla tai köynnöksillä suojattu istuinryhmä. Vanhasta ruutujaosta on luovuttu vain uusien mökkien kohdalla. Nurmikoiden ja kasvillisuuden lomasta voi nähdä, kuinka kasvimaat, hedelmäpuut ja marjapensaat oli sijoitettu symmetrisesti palstalle. Monella palstalla viljellään edelleen ja enenevässä määrin vihanneksia ja juureksia, joskin perennat, kesäkukat ja varsinkin nurmikot ovat vallanneet suurimman osan palstojen pinta-alasta. Valtaosa kasvillisuudesta on tyypillistä 1900-luvun puolivälin lajistoa, mutta vanhempia perinteisiä lajeja näkyy kaikkialla. Arvokkaimpia ovat esimerkiksi alkuperäiset omenapuut, joista monet ovat edelleenkin hyväkuntoisia ja satoisia. Yleiset ja yhteiset alueet ovat yhdistyksen hoitamien nurmikkoalueiden ja polkujen/teiden lisäksi kaupunkimetsikköä. Konsulentti Elisabeth Kochin vuonna 1928 istuttama saarnipuu kaunistaa edelleenkin Storstuganin etupihaa.

Kuva 6. Ukonkello (Campanula latifolia) on alueen tavallisimpia perinnekasveja, samoin monet kuunliljat (Hosta spp.), lisäksi tarhajaloangervot (Astilbe x arendsii). Lähipiiri mökin vieressä on ’giardino segreto’, salainen, yksityinen pieni oleskelupuutarha; ruuturitilän varassa kasvaa näkösuojaa antava säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta). Kuva: Camilla Rosengren.

Noin 70 % mökeistä on rakennettu ennen vuotta 1956, suurin osa niistä vuosina 1925–1932 ja valtaosa Finnilän tyyppipiirustusten perusteella. Aikojen myötä tilan ja mukavuuksien tarve on muuttunut ja majojen eli mökkien käyttö sen mukaan. Monet asuvat mökeissään kesäisin pitempiä tai lyhyempiä aikoja, mutta mökki ei saa olla käytössä vakituisena asuntona. Uudet, alueen perinteistä rakennustyyliä noudattavat, tyyppipiirustukset hyväksyttiin vuonna 2015. Mökin ja mahdollisten sivurakennelmien yhteenlaskettu koko saa olla enintään 25 m². Kaksi uutta mökkiä on rakennettu uusien tyyppipiirustusten mukaisesti, kaksi on tällä hetkellä rakenteilla. Palstoille tulee kesävesi, ja kaikki mökit on sähköistetty. Alueella on vuonna 2015 valmistunut huoltorakennus, jossa on WC:t ja pieni sauna, lisäksi alueella on vanha Eko-käymälä ja varastorakennus.

Vuokranantaja, Helsingin kaupunki, säätelee rakentamista ja palstojen käyttöä erilaisilla säännöillä ja ohjeilla. Näillä, yhdessä yhdistyksen omien sääntöjen ja ohjeiden ohella, pyritään pitämään yllä alueen luonnetta ja perinteistä rakennustaiteellista ilmettä.

Brunakärr koloniträdgårdsförening rf:n rakennustoimikunnalle myönnettiin vuonna 2015 Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan Rakentamisen Ruusu -kunniamaininta seuraavin perusteluin: ”Siirtolapuutarhatoiminnan aktiivisesta edistämisestä ja havainnollisesta ohjeistuksesta, jonka turvin vanha vapaa-ajan perinne voi jatkaa kukoistustaan kiireisen kaupungin keskellä. Yhdistys on ponnistellut alueen arvojen säilyttämiseksi muun muassa laatimalla historiaselvityksen ja sen pohjalta mökkien sijoitusta ohjaavan kartan, rakentamisohjeet ja majan tyyppipiirustukset”.

Kuva 7. Pikku puutarhojen tilarakenne noudattaa puutarhasuunnittelija Elisabeth Kochin 1920–1930-luvulla laatimia mallisuunnitelmia. Suurin ero on leikatun nurmikon ilmestyminen hyötyviljelymaiden sijaan. Suora etupihalle johtava tulokäytävä on perennapenkkien rajaama, oleskelupaikka on suojaisessa paikassa mökin vieressä, omenapuupari kuuluu olla joka puutarhassa. Kuva: Camilla Rosengren.

Tulevaisuus

Mitä olemme nyt, mitä tulevaisuudessa? Alkuperäinen siirtolapuutarha-aate ei ole enää ajankohtainen, joskin kiinnostus itse kasvatettuihin raaka-aineisiin on kasvanut viime vuosina. Mökinomistajien tarpeet ja toivomukset ovat muuttuneet esimerkiksi mukavuuksien, toimintamahdollisuuksien ja tilan suhteen.

Haluamme olla ajassa mukana, emme halua muuttua ulkoilmamuseoksi. Haluamme myös vaalia siirtolapuutarhan ominaispiirteiden ja perinteiden jatkumista ja siten kiitollisina kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka sata vuotta sitten kovalla työllä loivat pääkaupungin asukkaille tämän ainutlaatuisen aarteen. Ja ennen kaikkea haluamme, että Brunakärr koloniträdgårdin merkitystä arvostetaan ja että se saa olla olemassa aktiivisena, kukoistavana kulttuuriperintönä vielä toiset sata vuotta.

Teksti: Ann-Mari Estlander
Brunakärr koloniträdgård, mökki 78

Svensk resumé