Soihtulilja

Soihtulijja on mätästävä, juurakollinen monivuotinen kasvi. Se on kotoisin Etelä-Afrikasta. Lehdet ovat pitkiä ja kapeita, (puoliksi) ikivihreitä, harmahtavanvihreitä väriltään sekä niissä on terävät kärjet sekä olemukseltaan jäykät. Lehtien välistä nousee kukkaversoja (tyypillisesti 80–100 cm korkeita) ja niiden latvassa on tiheitä (15–25 cm pitkiä), torvimaisia ​​kukkia tähkämäisesti. Kukat aukeavat alhaalta ylöspäin, pitkä kukinta-aika. 

Tieteellinen sukunimi kunnioittaa saksalaista lääkäriä ja kasvitieteilijää Johann Hieronymus Kniphofia (1704–1763). Lajinimi tarkoittaa "rypäleterttua".

Kerääjän kertomaa: "Keväällä 2024 ostin Prismasta Kniphofia uvaria -nimellä varustetun juurakkopussin. Istutin vaivaiset juurenluikerot yhteen ruukkuun. Kesän mittaan kasvoi pitkänsuikeita lehtiä. Syksyllä taimi oli jo ihan ponteva. Otin sen ruukusta (oli hyvä paakku), upotin kukkatarhan reunaan ja toivotin hyvää loppuelämää. Ihmeitten ihme, taimi selvitti talven 2024-25 lehdet vihreinä ja oli hienosti hengissä keväällä. Sitten se kasvoi ja alkoi juhannuksen jälkeen lykätä kukkavarsia. Kukinta neljän kukinnon voimin oli heinäkuun puolenvälin paikkeilla ja siinä sitten ilmeni, että satsissa oli kaksi eri lajiketta. Kiva juttu. Kukinta oli lyhyt, reilu viikko, mutta heinäkuussahan (2025) oli kuuma. Jos olisin lannoittanut koko kesän, olisiko tullut lisää varsia? Kukkien tilalle kasvoi herneen kokoisia siemenkotia, jotka nekin olivat koristeellisia pitkässä tähkässä (ne olisi varmasti pitänyt poistaa kuluttamasta kasvin voimia). Syyskuussa leikkasin kypsän näköiset tähkät pussiin. Luulen, että tämä talvi on kohtalokas maassa olevalle soihtuliljalle ja homma loppuu tähän. Kolasin sen päälle lunta hiljakkoin, mutta muuten en ole suojannut. Juu, ei ole maatiaiskasvi tämä ollenkaan. Mutta ei se pitkälle sorkitulta jalosteeltakaan vaikuta, onpahan vähän eksoottinen. Mahtaisiko kukaan haluta kokeilla moisen kasvattamista siemenistä? Kniphofia uvaria mainitaan soihtuliljoista kestävimmäksi".