Vilja, kaskiruis "Lennuksen ruis" / Maatiaisruis Katso suurempana

Vilja, kaskiruis "Lennuksen ruis" / Maatiaisruis

Råg / Secale cereale

Tiedot

130-13-1 D

3,00 €

Lennuksen ruis on perinteinen syysruis (elokuussa kylvettävä) sekä myöhäinen syysruis eli routaruis (routarukiina sen myöhäisin kylvöaika on Etelä-Suomessa lokakuun 1. viikolla). Sopii siis hyvin talvisuojaukseen kasvimaallekin. Juhannusrukiina sen sato voi tavallisessa pellossa olla 1000-2000-kertainen, hehtaarisato ei toki ole vastaavaa luokkaa, mutta hyvin vähällä siemenellä siis pärjää. Ruis on pitkäkortista – pitkä mies peittyy siihen – pienijyväistä, hyvänmakuista, kohtalaisen satoisaa. Pensominen on ollut kohtalaista. Korrenpituus vaihtelee, joukossa aina joitakin selvästi muita pitempiä korsia. Olki on kaunis kasvukauden aikaisten värinvaihteluiden takia: keväällä vaalean sinivihreä, sitten osin violetinpunertava, tuleennuttuaan lähinnä keltainen.Tähkät katkeilevat jonkin verran, erityisesti puidessa. Kasvusto soveltuu hyvin rikkaruohojen hävittämiseen varjostamalla. Suositellaan Kaakkois- ja Etelä-Suomeen. Kuvassa viskattua Lennuksen ruista.

Timo  Rantakaulio  kertoo  kasvattamastaan  Lennuksen  rukiista:  ”Lennuksen  ruis  on  maatiaisruista,  jota  on  ammoisista  ajoista  viljelty  kotiseudullaan  Etelä-Karjalassa  Lennusjärven  ympärillä,  Savitaipaleen  ja  Luumäen  rajakylissä.  Sitä  viljeltiin  ainakin  1980-luvulla  Luumäen  Munteen  kylän  pohjoispuolella  olevassa  yksinäisessä  talossa. Isäni  haki  heiltä  siementä  1990  tienoilla  meille  Savitaipaleen  Kaulion  kylään  ja  siitä  pitäen  sitä  ruista  on  taas  ollut  meillä. Minulla sato on vaihdellut lannoituksen, maaperän, etäviljelyn ja erinäisten  sattumusten  takia  (esim.  peuratuhot)". 

  • Kannan ikä: ****
  • Korkeus: 150-200 cm
  • Alkuperä: ”Maatiaisruista, jota on ammoisista ajoista viljelty kotiseudullaan Etelä-Karjalassa Lennusjärven ympärillä.”
  • Annos: 50 g
  • Maaperä: Tulee toimeen ravinteiltaan ja kosteudeltaan vaatimattomassa maassa
  • Kylvöohje: Voidaan kylvää syysrukiina elokuussa tai E-Suomessa routarukiina viimeistään lokakuun 1. viikolla
  • Huom. Vuoden 2012 maatiaiskasvi. Siemenviljelyssä vähintään 200 m varoetäisyys muihin ruislajikkeisiin